Hämähäkkiprinsessa

Haluan näin aluksi ilmoittaa, että tämä on lukuisista Alec- tarinoistani surkein. Jos et kestä huonoa kirjallisuutta, silmäile tämä kuitenkin läpi. Lupaan, että laatu paranee seuraavassa osassa.

Alec ei pitänyt laivoista. Tuntui turvattomalta keinua aalloilla kilometrien päässä lähimmältä rannikolta, ja yöllä vesi oli mustaa, taivas oli musta eikä ollut mitään katsomisen arvoista.

  Hän seisoi kannella nojaten kaiteeseen. Tänä yönä oli sentään pilvetöntä, Lakseva kuu välkkyi kauniisti vedenpinnalla. Se ei kuitenkaan auttanut Alecin ärtymykseen. Hänen oli nälkä. Hän oli ollut laivalla kolme päivää ja syönyt vain kerran, toissapäivänä, useammin ei uskaltanut. Se olisi voinut herättää ihmisten epäluulot. Hänen olisi oltava tuolla kirotulla laivalla vielä päivä, kenties pidempään riippuen säästä. Onneksi laiva saapuisi satamaan yöllä.

  Hetken Alec katui sitä, että oli lähtenyt Egyptiin... Mutta sitten hän muistutti itseään siitä, että hänen hyvä ystävänsä oli tapettu ja oli itsestään selvää, että hän matkustaisi hautajaisiin. Tuhkat oli siroteltu aavikolle ja tuuli kuljetti ne pois kuunvalon saadessa ne kimmeltämään.

  Hän huokaisi. Jos hän huomenna kohtaisi jonkun, hän söisi. Kaksikin kuolemaa yhdellä laivamatkalla oli liikaa, ja luultavasti ihmiset epäilisivät ensimmäiseksi hämäräperäistä matkustajaa, jota ei koskaan nähty päiväsaikaan ja ravintolassakin vain kerran, juuri ennen ensimmäistä kuolemaa.

  Alec hymähti. Kukaan ei ollut yhdistänyt kadonnutta teiniä häneen, vaikka hän olikin puhunut tämän kanssa ravintolassa ja lähtenyt tämän kanssa pojan hyttiin. Poika oli ollut hiukan humalassa eikä tämän itsesuojeluvaisto ollut varoittanut lähtemästä ventovieraan miehen matkaan. Hytissä Alec oli vaientanut pojan ja käynyt kimppuun. Juodessaan hän oli todennut, että oli paras vain heittää ruumis laidan yli.

  Tätä muistellessaan Alec huomasi auringon nousevan pian. Hän lähti kannelta ja meni hyttiinsä, veti verhot ikkunan eteen ja kävi sängylle makaamaan. Pian hän olikin jo unessa.

  Laiva oli lähes satamassa, kun Alec heräsi. Hän meni kannelle ja näki siellä miehen. Nälkä raastoi häntä, silmissä melkein heitti, kun hän katsoi ympärilleen ja hiipi hiljaa uhrin luo.

  Päästyään tämän taakse hän survaisi hampaansa tämän kaulaan. Mies ehti huutaa kerran vaikka Alec peittikin tämän suun. Hän koetti juoda mahdollisimman nopeasti, huuto oli varmaankin herättänyt jonkun tai kapteeni saattaisi tulla katsomaan.

  Äkkiä Alec kuuli takaansa huudon. Hän käännähti ympäri ja näki muutaman ihmisen taskulamppuineen. LIsää ihmisiä alkoi tulla paikalle.

- Kuka olet?

- Mitä oikein teit tuolle miehelle?

Kysymykset ja huudot täyttivät ilman. Alec perääntyi hitaasti ihmisten tullessa lähemmäs. Nopeimmat vilaisivat ruumista, joka lojui maassa.

- Hän on kuollut, tuo mies varmaan tappoi sen pojankin, joku huusi.

Alec oli pulassa. Hän seisoi selkä vasten kaidetta, takana oli monta metriä rantaan eikä hän voisi uida, hänhän oli vampyyri. Laiva lähestyi rantaa samaa vauhtia kuin ihmiset lähestyivät häntä.

  Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: jäädä aloilleen ja luultavasti kuolla tai hypätä. Ihmiset alkoivat huutaa ja juosta kohti, kun Alec kiipesi kaiteelle ja ponnisti.

  Hän tömähti maahan osuen juuri ja juuri satamalaiturille. Hän nousi ylös, vilkaisi taakseen ja lähti juoksemaan takin helmat lepattaen takanaan kuin siivet.

Seuraava tarina tulee luultavasti ensi viikon aikana, koeviikko näes alkaa enkä ehdi julkaista näitä täällä Vuodatuksessa. AiG

Löysin tässä viikko sitten urbaanilegendan, joka kertoo Slendermanista. Slenderman (tai tuttavallisemmin Slendy) on pitkä, hoikka mies (slender tarkoittaa hoikkaa englanniksi), jolla on kalpea iho eikä kasvoja. Slendy pukeutuu smokkiin ja hänellä on vresiosta riippuen kaksi kättä+lonkeroita, pelkkiä lonkeroita tai monta, monta kättä.

No, eilen sitten katselin DeviantARTista kuvia Slendysta oikeastaan koko päivän. Yöllä heräsin kesken unen ajatukseen "...sit joku Slenderman kuitenkin koputtaa ikkunaan..." (Pistää miettimään että mitäköhän unta mahdoin nähdä). Kuitenkin, sitten heräsin. Makasin kyljelläni hetken, silmät kiinni, kun kuulin muutaman terävän  koputuksen. Olin tietenkin ihan Ó__ò.

Oli jonkun aikaa hiljaista, makasin sängyllä silmät apposen auki, sydän hakaten kuin jäniksellä. Vähän ajan kuluttua kuului uudestaan koputuksia, vaimeampia kuin edelliset. Pelotti ihan hirveästi! Kun lisää koputuksia ei kuulunut, nukahdin pian uudestaan.

Nyt aamulla mietin asiaa. Ikkunani alla on suurikokoinen kukkalaatikko, joten ihan siinä ei kyllä pystyisi seisomaan (paitsi jos on 2,5 metriä pitkä kuten Slenderman....)Ikkunani edessä kasvaa villiviiniä, ja joku lintu käy siinä aina joskus rapistelemassa, syö kai kirvoja tai jotain. Mutta ei se ole koskaan siinä yöllä käynyt eikä se noki seinää...

Taidanpa nukkua tästälähin pikkuikkuna kiinni.

   Alec käveli vihellellen katua pitkin. Oli vuosi 1834 Englannissa, ja hän oli kolmikymppinen. Hän oli juuri käväissyt ystävällään Danielilla, tämä oli saanut vaimonsa kanssa pojan. Alecilla ei ollut lapsia eikä vaimoa. Hän ei ollut suunnitellut perheen perustamista, vaikka hänen vanhempansa toisin tahtoivatkin.

   Alec vilkaisi taskukelloaan, oli jo myöhä. Hän luuli kuulevansa jonkun seuraavan häntä ja kiristi tahtiaan. Ohittaessaan sivukujan hän kuuli jonkun valittavan. Hän kuuli miehen äänen.

 - Apua... joku, auttakaa minua...

   Alec pysähtyi ja koitti kurkkia sivukujan hämärään. Hän astui pari askelta kujalle ja näki jonkun makaavan maassa vähän matkan päässä. Hän juoksi tämän jonkun luo ja polvistui.

 - Mikä hätänä? Voinko auttaa jotenkin? hän kysyi maassa makaavalta mieheltä.

   Mies koitti nousta pystyyn mutta tuupertui jälleen maahan. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta ääntä ei kuulunut. Alec kumartui lähelle katsomaan miehen kasvoja. Mies ei ollut vanha, ehkä 40-vuotias. Hänellä oli vaaleat hiukset ja siniset silmät.

 - Itse asiassa... voit auttaa.

   Mies kohotti päätään ja hymyili Alecille, avasi suunsa ja hyökkäsi Alecin kurkkuun kiinni.

 - Mit... Apua! Alec huusi, mutta mies peitti hänen suunsa purressaan.

   Kun mies päästi irti, Alec näki miehen suusta valuvan veren. Hänen verensä. Alecia huimasi. Mies puri rannettaan ja painoi haavoittuneen kätensä Alecin huulille samalla, kun puristi tämän sieraimet kiinni. Alec avasi suunsa ja pakotettuna joi. Mies päästi irti ja astui kauemmas. Sitten Alec menetti tajuntansa.

 - Hei, herra, oletteko kunnossa?

   Alec palasi tajuihinsa ja avasi silmänsä. Joku nainen oli hänen luonaan ja oli kumartunut hänen ylleen. Alec näki naisen kaulasuonen sykkivän muutaman tuuman päässä kasvoistaan ja mitään ajatelematta hän kiskaisi naisen luokseen ja joi. Nainen ehti kirkua ennen kuin Alec vaiensi hänet. Pian hän kuuli juoksuaskeleita, muttei välittänyt niistä sen kummemmin nauttiessaan ateriaansa.

   Hän huomasi ihmisjoukon soihtuineen lähestyvän ja irrotti otteensa naisesta. Tämä oli jo kuollut. Veri valui Alecin suupielistä. Joukon naiset kiljuivat ja miehet karjuivat raivoissaan.

 - Kirottu hirviö!

  Joku miehistä huitaisi häntä soihdulla. Alec hyppäsi kauemmas ja sähähti. Sitten hän lähti juoksemaan pakoon väkijoukon huudot kaikuen korvissaan.

   Alec heräsi ja nousi istumaan. Aurinko oli juuri laskenut, rannekello näytti kahdeksaa illalla. Poskella tuntui jotain märkää ja hän pyyhkäisi sen pois. Hän katsoi sormiinsa ja näki niiden olevan veressä.

 - Uni, hän mutisi, minäkö näin unta?

   Auton ajovalot pyyhkivät ikkunaa paksujen verhojen takaa. Pian täytyisi lähteä taas saalistamaan.

Okei, eli tässä tarina jonka keksin tänään. Sen nimi on Sokkotreffit.

Natalia avasi oven. Hän oli juuri ehtinyt meikata ja vaihtaa parempaa vaatetta ylleen ennen sokkottreffejä.

 -Sinä olet varmaankin Alec, Natalia pikemminkin totesi kuin kysyi.

   Mies nyökkäsi ja hymyili. Hän oli pitkä, noin 180 senttiä, melko laiha ja kalpea. Tummat hiukset olivat pitkähköt ja miehellä oli päällään musta kauluspaita ja tummat farkut. Jalssa hänellä oli nahkakengät. Hän katseli naista päästä varpaisiin ja sai tämän punastumaan.

   Natalia oli 165 cm pitkä ja hänellä oli lyhyet, punaiset hiukset. Hänellä oli yllään vaalea paita, polvipituinen tumma hame ja korkokengät. Hän asui kerrostaloasunnossa kahden kämppiksensä kanssa ja oli saanut suostuteltua heidät muualle pariksi tunniksi kerrottuaan tapaamisestaan.

 - Tule ihmeessä sisään, Natalia kehotti ja astui sivuun, jotta mies pääsisi asuntoon.

   Alec katseli ympärilleen. Asunnossa oli suhteellisen siistiä ja siellä asui selvästikin useampi kuin yksi ihminen. Hän kuunteli tarkkaan, muttei kuullut mitään.  Asunto oli siis heitä lukuun ottamatta tyhjä. Parempi meille, hän ajatteli ja seurasi Nataliaa keittiöön. Hän istuutui pöydän ääreen Nataliaa vastapäätä. He  alkoivat keskustella, aivan tavallisia juttuja perheestä, työstä ja sellaisesta. Natalia huomasi, ettei mies vastannut kovin tarkkaan hänen esittämiinsä kysymyksiin.

   Aurinko oli laskenut hiukan ennen Alecin tuloa ja ulkona oli jo pimeää. Natalia nousi yläs ja sytytti pari kynttilää. Hän kysäisi mieheltä

 - Haluaisitko jotain juotavaa?

 - Voisinhan minä ottaakin, mies vastasi ja hymyili itsekseen.

   Natalia kääntyi ja meni viinikaapilleen. Hän mietti hetken ja otti samalla esiin kaksi viinilasia.

 - Otatko mieluummin puna- vai valkoviin...

   Lause jäi kesken.Hän oli kääntynyt takaisin Aleciin päin ja huomasi tämän seisovan aivan takanaan.

   Nataliaa kylmäsi. Hän ei ollut kuullut mitään ja seisoi nyt vastakkain puolituntemattoman miehen kanssa.Mies kumartui lähemmäs ja suuteli naisen kaulaa.

 - Jospa nauttisimme viinin myöhemmin? Alec kuiskasi ja henkäys nosti Natalian ihon kanalihalle.

   Natalia alkoi hengittää kiivaammin. Mies nosti päätään ja katsoi Nataliaa silmiin. Jokin niissä sai Natalian myöntymään ja Alec kumartui taas kaulalle. Natalia oli itsekin ymmällään käytöksestään. Eihän hänellä ollut tapana hypätä sänkyyn ensitreffeillä.

 - Makuuhuone on tuolla, hän kuiskasi ja johdatti miehen huoneeseen.

   Alec suuteli Nataliaa ja he kaatuivat sängylle. Mies palasi jälleen kaulalle ja suuteli sitä. Yhtäkkiä Natalia tunsi terävää kipua kurkullaan ja koitti nousta ylös, mutta mies esti häntä.

 - Hei, mitä sinä oikein... Älä!

   Nainen koitti huutaa, mutta Alec painoi kämmenensä tämän suulle. Natalia puri kättä mutta Alec ei välittänyt. Natalia kuuli lipovaa ääntä ja tunsi miehen kielen kaulallaan. Kyyneleet valuivat silmistä, kun hän rimpuili turhaan vastaan.

   Pian Alec lopetti. Natalia oli silloin vielä tajuissaan, mutta heikko, ja näki miehen suupielestä ja kädestä valuvan verta. Alec nuolaisi kättään pyyhkiäkseen veren  pois ja irvisti. Vampyyrin veri ei maistunut hyvältä. Natalian silmissä sumeni ja hän sulki ne. Pian hän oli kuollut.

   Ulko- ovi kävi ja Alec kuuli naurua. Kello oli yksi yöllä ja Natalian kämppikset tulivat kotiin.

 - Hei Natalia, oletko sä vielä hereillä? Oliko sulla hyvä ilta? ystävät huusivat.

 - Minun taitaa olla paras lähteä, Alec mutisi ja kiipesi ikkunalle.

   Sulavasti kuin kissa hän hyppäsi maahan kolmannesta kerroksesta. Jalat päästivät vaimean tömähdyksen osuessaan maahan. Alec lähti kävelemään poispäin. Päästyään vähän matkan päähän hän kääntyi katsomaan taloa. Natalian huoneeseen syttyivät valot ja kuului kauhea kirkaisu.

 - Voi Luoja, se on kuollut! Soita poliisille! toinen kämppiksistä kiljui.

   Alec lähti taas kävelemään. Hän hymyili.

 - Toden totta hyvä ilta- hän mutisi itsekseen- ei vain Natalialle.

   Hän kaivoi nenäliinan taskustaan, pyyhkäisi suupielestään valuneen veren pois ja lähti hyräillen tiehensä.

Eli ensin se kauhustoori, jonka osittain keksin itse. Oikeastaan minä vain lisäilin tarinaan mehukkaita yksityiskohtia, mutta tässä se nyt on:

Eräänä synkkänä iltana nuori tyttö, Lena, oli ystäviensä kanssa katsomassa TV:tä Lenan kotona. Lenan vanhemmat olivat toisessa kaupungissa erään sukulaisen häissä. Lenaa ei ollut huvittanut mennä mukaan.

     Tyttöjen katsoma ohjelma keskeytettiin kiireellisen uutislähetyksen vuoksi. Siinä tiedotettiin, että läheisestä mielisairaalasta oli karannut klovni. Kyseinen klovni oli puolitoista vuotta sitten seonnut lapsen syntymäpäiväjuhlissa ja tappanut 10 ihmistä, mukaanlukien Lenan parhaan ystävän, ennenkuin hänet suljettiin mielisairaalaan. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä ja pitämään ovet ja ikkunat lukossa. Kerrottiin myös, että klovnin ollessa lähistöllä kuului vaimeaa  Ti di di dii di di di diii- ääntä. Ääni kuului sitä kovempaa, mitä lähempänä klovni oli. Ohjelma jatkui.

    Tytöt pelästyivät ja sammuttivat TV:n. He sytyttivät kaikki valot. Lena ehdotti, että hän tarkistaisi yläkerran ikkunat, jos muut tarkistaisivat alakerran ikkunat ja ovet. Muut nyökkäsivät.

    Lena kulki yläkerrassa. Hän kuuli ystäviensä kävelevän alhaalla, lukitsevan ovet ja sulkevan avonaisen ikkunan. Äkkiä Lena oli kuulevinaan vaimeaa musiikkia jostakin. Hän vilkaisi ympärilleen, muttei nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Hän tarkisti ikkunoiden olevan kiinni ja meni takaisin alakertaan.

- Hei tytöt, olin kuulevinani jotain musiikkia tuonne ylös, ja...

    Sanat kuolivat Lenan kurkkuun. Hänen ystävänsä makasivat kuolleina olohuoneen lattialla. Heitä oli puukotettu useita kertoja, kaikilta puuttui kädet ja heidän suunsa oli leikattu kammottaviin irveisiin, ikuisiin hymyihin. Lena kirkaisi ja juoksi yläkertaan. Koko matkan hän kuuli musiikkia, vähän kovempana. Hän ryntäsi huoneeseensa, lukitsi oven ja oli juuri soittamassa poolisille kännykällään, kun hän kompastui johonkin, löi päänsä sängynreunaan ja pyörtyi.

Lenan herätessä hänen digitaaline herätyskellonsa näytti 5.47. Hänen vanhempansa tulisivat vasta kymmeneltä. Ulkona oli vielä pimeää. Lena kompuroi hämärässä valokatkaisimelle ja laittoi valot päälle. Hän oli kaatunut puhelimen päälle ja se oli pirstoutunut käyttökelvottomaksi. Sitten Lena vilkaisi mihin oli kompastunut. Se oli ihmisen käsivarsi.

    Lena oli juuri kirkumaisillaan, kun kuuli musiikkia.

 - Ti di di dii di di di diii...

Ääni kuului ensin hiljaa, sitten vähän kovempaa. Sen kuuluessa todella selvästi Lena tajusi erään asian.

    Ääni tuli hänen vaatekaapistaan...

Jos luet tämän muttet kirjoita omaan blogiisi, klovni tulee ja puukkomurhaa sinut ensi yönä tuon iloisen musiikin soidessa. Ehehehe.

Elikkäs, muita asioita seuraavaksi. Tajusin vasta nyt, miten sopiva bloginnimi "Hämähäkkiprinsessa" on. Meillä asuu paljon hämiksiä, ja viime ja tänä vuonna olen saattanut avata koulukirjan ja siellä välissä on pieni, elävä hämähäkki. Tai olen huomannut varjon vilahtavan näkökenttäni yli ja todennut sen olleen pikkuruinen hämähäkki, joka on päättänyt roikkua seitin varassa etuhiuksistani. Eräs ote This is Halloweenista:

-I am the one hiding under your stiris, fingers like snakes and spiders in my hair.

Eli: Minä olen se, joka piileksii sänkysi alla, sormeni kuin käärmeet ja hämähäkkejä hiuksissani.

Hämähäkeistä puheen ollen, veljen tyttöystävä tuli juuri meille. Sillä on  mukana kaksi pientä hämistä ja niille ruoaksi rasiallinen äklöttäviä jauhomatoja.Hyyy...

SAIN TET- PAIKAN!!! Ja T sai myös.

Meillä oli tänään YH- tunnilla paloharjoitus. Sujui hyvin, ja sen jälkeen sai heti mennä kotiin. Tai no, minä ja T kysyttiin sitä paikkaa.

Toinen päivä koulussa.

Viimeisellä tunnilla ääni lähti vähäksi aikaa, mutta tuli kotimatkalla takaisin. Olin koulussa pyörällä. Eilen olin kävellen. tavoitteeni on olla menemättä kouluun autokyydillä kertaakaan tänä lukuvuonna.

Huomenna voisi kyäistä TET- paikkaa päikkäristä koulun jälkeen. Se ystäväni T tuee myös kysymään.

Olin tänään koulussa!!!

Olo oli ihan hyvä, vähän kyllä yskitti. Nenän kautta pystyi hengittämään.

En ole vielä saanut ruotsinkirjaa, koska Helena ei ollut koulussa, vaan opo joutui pitämään tunnin. Muut kirjat (paitsi TT:n) sain tänään.

Ainiin! Uusi bilsanope Kersti päätti pitää pistarin soluista. Se oli ekalla tunnilla. Buu!

En vielä tänäänkään mennyt kouluun. Huomenna aion, jos aamulla ei ole kuumetta. Torstaihin mennessä kyllä minun on pakko olla koulussa, koska silloin on kuvista. Muista aineista viis, kuviksesta en aio jäädä jälkeen.

Kotona joudutaan sitten olemaan. Aamulla oli kuumetta 37.3 astetta.Ei kiva. Tai onhan se sinänsä kiva, ettei tervi kouluun mennä nuhaisena ja röhäyskässä, mutta kivempaahan se olisi olla terve.

Katsoin pari jalsoa Buffy, vampyyrintappajaa. Se on perinteistä sairauskatsottavaani. Sitä katsoessa menee mukavasti parikin tuntia ilman, että muistaa edes olevansa kipeä.